Svaabilaisia kotirouvia melkein vuoden leipomoissa, lihakaupoissa ja supermarketeissa tarkkailleena voin osittain allekirjoittaa stereotyypin saksalaisten talousmentaliteetista. Esimerkki: lähikauppani kuulutusjärjestelmästä ilmoitetaan tasaisin väliajoin päivän tarjouksia. Se ei poikkea Suomesta. Mutta se, että asiakkaille ilmoitetaan, montako prosenttia he säästävät normaalihintaan suhteutettuna, on svaabeille ominaista.
"Sie sparen 33 Prozent", raikaa kaiuttimista, enkä tiedä, olenko minä vai ovatko muut vajaamielisiä.
"Sie sparen 33 Prozent", raikaa kaiuttimista, enkä tiedä, olenko minä vai ovatko muut vajaamielisiä.
Ihan oikeasti. Tübingen on asumisen suhteen Münchenin jälkeen Saksan toiseksi kallein kaupunki. Saksa on yksi maailman rikkaimmista valtioista, ja Baden-Württembergin osavaltio on Baijerin jälkeen Saksan toiseksi vaurain. En ole varma, onko tarpeen ilmoittaa, että 39 sentin hiivapaketin tai 59 sentin leipäpussin saa nyt parikymmentä prosenttia edullisemmin.
Vaikka svaabilainen kotirouva säästää paljon, eikä varsinkaan tuhlaa gastronomiaan, kosmetiikkaan tai kauniisiin vaatteisiin, on hänen kukkarossaan kuitenkin järjettömyyksiin korvamerkittyä rahaa. Kesän tullen saksalaiset nimittäin ostavat kuutioittain pullotettua vettä.
Erilaisia kivennäisvesiä ja niistä tehtyjä juomasekoituksia on Saksassa valtava määrä. Apfelschorle, laimeahko cocktail hiilihapotettua vettä ja omenamehua, lienee ostetuin. Kaikkea muutakin saa kivennäisveteen sekoitettuna - limonadia, olutta ja luultavasti viiniäkin. Näitä puteleita kotirouvat kantavat koreittain autoihinsa.
Pulloveteen tiivistyy jälleen yksi Saksan ristiriita. Pullovedet ja erilaiset laimeat vissymehut edustavat länsisaksalaista, sodanjälkeistä konsumerismia. Koska rahaa tuli enemmän kuin meni, sitä saatettiin sijoittaa järjettömiin kohteisiin, kuten veteen, jota sai ja saa edullisesti hanasta. Kukaan ei ole todistanut, että pulloveden ostamisesta olisi jotain etua - niin vain tehdään.
Muita kohteita, joihon saksalaiset käyttävät merkittäviä rahasummia, ovat julkisivu- ja muut remontit, puutarhanhoito sekä oma auto. Talot ovat moitteettomassa laastissa, menopelit kiiltävät ja rikkaruohot tuhottu. Olen varma, että useimpien saksalaisporvarien varallisuus on sijoitettu joko joukkovelkakirjoihin tai maltillisen riskin hajautettuihin rahastoihin. Daimler, Siemens, Bosch ja kumppanit tahkoavat tasaista tuottoa kansalle, jonka kunnia-asiana on henkilökohtaisen talouden ylijäämä ja sen harkittu investoiminen.
En kuitenkaan usko, että Angela Merkel kaikesta erinomaisuudestaan huolimatta on svaabilaisen kotirouvan perikuva. Hänhän saattaa juoda pullovettä ja käyttää esimerkiksi sähköistä pesukonetta.
Hyvin todennäköisesti Schwabenlandin kylissä tuhannet juurevat tädit könyävät kello 4.30 aamulypsylle ja kampeavat moitteettomien pihojensa ikiaikaisista kaivoista raikasta, maksutonta vettä. He ovat samoja ihmisiä, jotka eivät voi käsittää, miksi heidän markkansa pitäisi käyttää etelämaiden kauniin elämän kustantamiseen. He ovat luonnollisesti oikeassa, mutta edes Angela Merkel ei kuuntele heitä.
Vaikka svaabilainen kotirouva säästää paljon, eikä varsinkaan tuhlaa gastronomiaan, kosmetiikkaan tai kauniisiin vaatteisiin, on hänen kukkarossaan kuitenkin järjettömyyksiin korvamerkittyä rahaa. Kesän tullen saksalaiset nimittäin ostavat kuutioittain pullotettua vettä.
Erilaisia kivennäisvesiä ja niistä tehtyjä juomasekoituksia on Saksassa valtava määrä. Apfelschorle, laimeahko cocktail hiilihapotettua vettä ja omenamehua, lienee ostetuin. Kaikkea muutakin saa kivennäisveteen sekoitettuna - limonadia, olutta ja luultavasti viiniäkin. Näitä puteleita kotirouvat kantavat koreittain autoihinsa.
Pulloveteen tiivistyy jälleen yksi Saksan ristiriita. Pullovedet ja erilaiset laimeat vissymehut edustavat länsisaksalaista, sodanjälkeistä konsumerismia. Koska rahaa tuli enemmän kuin meni, sitä saatettiin sijoittaa järjettömiin kohteisiin, kuten veteen, jota sai ja saa edullisesti hanasta. Kukaan ei ole todistanut, että pulloveden ostamisesta olisi jotain etua - niin vain tehdään.
Muita kohteita, joihon saksalaiset käyttävät merkittäviä rahasummia, ovat julkisivu- ja muut remontit, puutarhanhoito sekä oma auto. Talot ovat moitteettomassa laastissa, menopelit kiiltävät ja rikkaruohot tuhottu. Olen varma, että useimpien saksalaisporvarien varallisuus on sijoitettu joko joukkovelkakirjoihin tai maltillisen riskin hajautettuihin rahastoihin. Daimler, Siemens, Bosch ja kumppanit tahkoavat tasaista tuottoa kansalle, jonka kunnia-asiana on henkilökohtaisen talouden ylijäämä ja sen harkittu investoiminen.
En kuitenkaan usko, että Angela Merkel kaikesta erinomaisuudestaan huolimatta on svaabilaisen kotirouvan perikuva. Hänhän saattaa juoda pullovettä ja käyttää esimerkiksi sähköistä pesukonetta.
Hyvin todennäköisesti Schwabenlandin kylissä tuhannet juurevat tädit könyävät kello 4.30 aamulypsylle ja kampeavat moitteettomien pihojensa ikiaikaisista kaivoista raikasta, maksutonta vettä. He ovat samoja ihmisiä, jotka eivät voi käsittää, miksi heidän markkansa pitäisi käyttää etelämaiden kauniin elämän kustantamiseen. He ovat luonnollisesti oikeassa, mutta edes Angela Merkel ei kuuntele heitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti