Joinain kesinä Suomessa on ollut lämmintä. Esimerkiksi kesä 2010 oli melko hyvä: heinäkuun helteet ahdistivat vanhuksia ja kotieläimiä ja tavallisiakin kansalaisia. Muistan, että lattiallani mötkötti märkään pyyhkeeseen kääritty corgi, joka ei kyennyt helteeltä juuri mihinkään.
Joskus lomat ja helteet eivät satu yksiin. Viime päivät Saksan Tübingen on nauttinut yli 30 celsius-asteen lämpötiloista. Tämä ei olisi ongelma, ellei lämpötiloihin pitäisi sovittaa täysipäiväistä opiskelua.
Saksalainen yliopistovuosi on kummallinen. Talvilukukausi alkaa lokakuun puolivälissä ja kestää suurin piirtein helmikuun toiselle viikolle. Tämän jälkeen alkaa kahden kuukauden kevättauko, jonka aikana on teoriassa mahdollista suorittaa työharjoittelu, kirjoittaa esseitä, opiskella päättökokeisiin ja niin edelleen. Käytännössä useimmilla ei-valmistuvilla opiskelijoilla maaliskuu ja huhtikuun kaksi ensimmäistä viikkoa ovat lomaa, jonka aikana ei tehdä mitään tähdellistä.
Huhtikuun puolivälistä heinäkuun loppuun on sitten kesälukukausi, joka on aivan samanlainen kuin mikä tahansa kevätlukukausi normaaleissa länsimaissa. Käydään luennoilla, tentitään, kirjoitetaan tutkielmia. Ero on tietenkin se, että kesä- ja heinäkuussa saattaa olla aika kuuma.
Suurin shokki, minkä olen Saksassa kohdannut, ei ole liittynyt varsinaisesti ihmisten väliseen kanssakäymiseen tai mihinkään kulttuuriseen. Suurin shokki on ollut luonnon ja ihmisen välinen suhde, jota ei ole otettu huomioon opiskelukalenteria suunnitellessa.
Ilmastoimattomassa huoneessa tai kirjastossa opiskelu saa aivan uusia ulottuvuuksia, kun lämpötila nousee yli 30 asteen. Lämpö alkaa ahdistaa; hiki nousee pintaan pienemmästäkin liikkeestä, ilma on tunkkaista ja kuumaa, kanssaopiskelijat eivät osaa peseytyä ja käyttää kunnon deodoranttia. Lämpötila, jota Espanjan tai Kreikan rantalomalla ilolla tervehditään, muuttuu alistavaksi, tukalaksi ja toimeliaisuutta kuristavaksi. Ei jaksa, ei viitsi, ei pysty nukkumaan.
Koska saksalaiset eivät usko ilmastointiin tai pitävät sitä muuten vain arveluttavana, mistään ei saa viileää, raikasta ilmaa. Jos voisin, heittäisin kirjani nurkkaan, asettuisin puun alle syömään banaania ja juomaan kookosmehua ja kävisin ajoittain munasillani pulahtamassa vuoristopurossa. Illalla joisin pilsneriä nudistibileissä ja soittaisin Ultra Brata zembellä ja didgeridoolla.
Ilmastolla, ilmastoinnilla ja kansantaloudella on oltava jokin ei-tieteellinen ja deterministinen yhteys. Arizonan Phoenix on menestynyt kaupunki aavikon keskellä ja Mogadishu moneen kertaan tuhottu kaupunki aavikon ja meren välissä. Teksasin Dallas ja Houston sekä Floridan useimmat kaupungit ovat hyvinvoivia, Lähi-idän kaupungit eivät, vaikka ilmasto niissä onkin samankaltainen.
Ero on epäilemättä ilmastointilaite. Kun se hönkii pakkashöyryjään, ihmisen ei tarvitse sulkea aivojaan tai tuntea voimatonta raivoa olosuhteiden edessä.
Kehitysapuna voitaisiinkin antaa vastedes edullisia ilmastointilaitteita. Kun aivot vähän viilenisivät, joku saattaisi palata Aleksandrian kirjastoon ja toinen miettiä, josko tässä voisikin jo tehdä jotain ja jättää naapuriklaanien ja vääräuskoisten vainoamisen vähemmälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti